Se on antanut minulle ihmisarvoisen elämän. Olin riippuvainen miehestäni. Mutta kiitos perustulon, se muuttui. Jos teen kauniita vaatteita ja voin myydä niitä, niin minusta tuntuu hyvältä, Siten tein jotakin. Hyvää iltaa, tervetuloa Panoramaan. Unohda kaikki mitä ajattelit ja mietit työstä ja tuloista, tänään aiomme pyyhkiä liitutaulun puhtaaksi, ja laitamme toisen ajatuksen siihen: perustulo kaikille. Mitä jos, ja emme laske leikkiä täällä, Mitä jos kaikki maamme 18 vuotta täyttäneet saisivat 1500 euroa valtiolta kuukausittain? He, jotka haluavat lisää voivat vielä tehdä töitä perustulon päälle, Heille, joille 1500 euroa riittää voivat tehdä muita nautittavia asioita. Kuitenkin, me romutamme kaikki muut etuudet kuten toimeentulotuen, eläkkeet, työttömyysetuudet, jne. Jokainen saa 1500 euroa kuukaudessa. Ehdoitta ja elämäsi loppuun asti. Hulluutta, kuulen teidän jo ajattelevan. No, silloin sinun pitäisi jatkaa katsomista, koska silloin näet että Sveitsissä on menossa kansanäänestys siitä perustoimeentulosta ja että se on jo olemassa käytännössä. Muun muassa kylässä Namibiassa. Raportit tehnyt Alina Kneepkens ja Jozef Devillé. Maamme on pysähdyksissä, rikomme maailmanennätyksiä tie ruuhkissa, 1:stä 10:een Belgian työntekijästä istuu kotona loppuunpalaneena. eikä yksikään maa voi voittaa Belgiaa masennuslääkkeiden ja unilääkkeiden käytössä. Työskentelemme itsemme puoli kuoliaiksi, mutta hallitus hallituksen jälkeen pyytää ponnistelemaan enemmän koska meidän on työskenneltävä entistä kovemmin ja hallituksen on leikattava menoja. Hallitus haluaa ainakin täyttää budjetti tavoitteensa. Joka on aiemmin johtanut talousarvion uudelleenjärjestelyyn. Ja nyt meidän on leikata menoja ennen kuin kaikki. Flanderilla ei ole rahaa ja liittohallituksella ei ole rahaa myöskään. Tarvittava ponnistus on jo suuri ja se tulee kasvamaan. Se on myös valinta jonka me teemme. Vaikuttaa siltä, että monet ihmiset eivät voi enää pysyä mukana ja että keskiluokka puristetaan hitaasti kuivaksi. On suuri huoli Belgian työväestön keskuudessa. Kuulemme usein että vaihtoehtoja ei ole, että emme voi tehdä mitään muuta kuin leikata menoja. Mutta käy ilmi, että yksi iso idea muuttamaan miten hallitus antaa taloudellista tukea voi sopia osalle vasemmistoa ja oikeistoa. Se on minimaalinen määrä valtion maksuja, joka tunnetaan taattuna perustulona. Minkälainen olisi maailma kun jos jokaisella olisi oikeus ansaita tuloja, vaikka he eivät voisi löytää työtä? Utopia, jossa jokainen saa palkkaa? Sveitsi voi romuttaa sen köyhyyden vastaiset ohjelmansa ja korvata ne ehdotomalla perustulolla. Ehdoton perustulo, mikä se on? Juuri sitä mitä sana tarkoittaa, että kaikki 18 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat, riippumatta sukupuolesta tai nykyisistä tuloista, saavat perustoimeentulon valtiolta, ehdoitta, onko sinulla työpaikka, opiskelelet tai jäät kotiin huolehtimaan lapsista, jokainen saa saman perustarpeisiin. Sinulla on oikeus tehdä työtä ja ansaita niin paljon kuin haluat perustoimeentulon päälle. Belgiassa, muutamat ihmiset ovat työskennelleet perustoimeentulon parissa 80-luvulta saakka. Esimerkiksi, Philippe van Parijs perusti työryhmän kanssa, muun muassa, Guy Standing ja Roland Duchâtelet. Tiedämme edelleen heidät Duchâtelet Vivantista mutta nykyisin hän on ensisijaisesti tunnettu useiden jalkapallomaajoukkueiden omistaja. Francine Mestrum on yksi harvoista mutta hyvin äänekkäs vastustaja. Psykiatri Dirk de Wachter ja Sarah van Liefferinghe Piraattipuolueesta näkevät edut ihmisten hyvinvoinnille. Näemme kuinka monet ihmiset ovat jumissa oravanpyörässä, työskentelevät enemmän, työskentelevät kovemmin, työskentelevät pidempään, jotta voimme kuluttaa enemmän ja taloutemme voi kasvaa. Mutta tunnemme, ja niin myös moni muu ihmisistä tuntee, että tämä malli turhauttaa meitä, se väsyttää meidät ja tekee meistä emotionaalisesti tyhjiä. Monet ihmiset eivät pysty suoritumaan työstään, pitävät sitä liian kuormittavana, tule luokseni ja sano: "Tohtori, auta minua, en pysty jatkamaan" ja "auttaa", lääkärinä, tarkoittaa julistaa heidät "työkyvyttömiksi". Ja niin, viimeisten kymmenen vuoden aikana ihmisten määrä joista on tullut kroonisesti työkyvyttömiä on noussut 50 %, meidän täytyy alkaa miettiä tätä perustavanlaatuisella tasolla ja perustoimeentulo on yksi niistä perusasioista joka voi tarjota alun sitä varten. perustoimeentulon aika on nyt. Ja syy on globalisaatio joka käynnistyi 1980-luvulla, mitä todella on tapahtunut on maailman työvoiman tarjonnan, altistuvien ihmisten määrä maailmanlaajuisilla työmarkkinoilla, on nelinkertaistunut. Joten mitä on tapahtunut viimeisten 30 vuoden sisällä on laskupaineita meidän reaalipalkoihin. Brittiläinen ekonomisti Guy Standing johti yhtä suurimmista kokeilua perustoimeentulosta koskaan. Intiassa 20 000 ihmistä sai todellista perustoimeentuloa kaksi vuotta. Pian hän jakaa maailman kanssa nämä uskomattomat tulokset. Äskettäin hän oli vieraana Brysselissä, entisen EU komissaarin kutsusta työllisyys- ja sosiaaliasioiden, Laszlo Andor. Paljon kiitoksia. Pahinta olisi palata vanhaan normiin. Professori Standing työskenteli kansainvälisessä työjärjestössä. Nyt hän puhuu kirjoissaan kasvavasta alaluokasta yhteiskunnassamme ja mitä hän, uudissanalla, kutsuu prekariaatiksi. Prekariaatti koostuu miljoonien ja miljoonien ihmisten altistuvasta epävarmasta työvoimasta. Tietämättä minne he ovat menossa. Heillä ei ole mitään tunnetta työperäisestä urasta. Se on trendi, jonka kanssa olemme olleet jumissa 80-luvulta saakka, kiitos Thatcherin ja Reaganin, ja 30 vuoden jälkeen "ahneus on hyvä" on aika jollekin muulle. Muut mallit, nyt! Investoi ihmisiin, ei aseisiin! Michel, U-käännös tai sota! Turpa kiinni ja töihin! ........... Ei leikkauksia tulevaisuuteemme! Kovemmin? Nopeammin? Pidempään? Kuin koneet? Ja tämä epävarmuus on erittäin stressaavaa. Joten ihmiset prekariaatissa elävät enimmäkseen kestämättömän velan reunalla. Yksi onnettomuus, ja he ovat ulkona kaduilla. Verrattuna muihin maihin, olemme nyt 2 tai 3 kertaa rikkaampia asukasta kohti kuin kultaisena 60-luvulla, ja olemme yhä täällä valtavalla työttömyydellä. Ihmiset, jotka pelkäävät työnsä puolesta, ja olemme 2-3 kertaa rikkaampia. Emmekö me kaikki toimi täysin typerästi? Köyhyys on ratkaistu tuloilla. joten ihmisten täytyy saada etuuksia jotka ovat tarpeeksi suuria, joka ei tapahdu nykyään. Perustoimeentulon kannattajat ovat täysin oikeassa tässä suhteessa, köyhät ihmiset tarvitsevat tuloja elääkseen ihmisarvoista elämää. Nähdäksemme omin silmin mitä perustoimeentulo tekee ihmisille köyhyydessä, matkustimme Namibiaan, suurien kontrastien maahan. Jättimäiset voitot timanttien viennistä seisovat räikeänä kontrastina vaarallisessa tilanteessa jossa ihmiset elävät köyhyydessä. Otjivero on köyhä kaupunki autiomaassa missä ihmisillä ei ollut mitään. Me olimme ruti köyhiä, täällä Otjiverossa. Mutta kiitos perustulon meillä oli jotakin syötävää ja joku paikka nukkua. Otjivero valittiin vuonna 2009 kokeiluun jossa sen 930 asukkasta saivat 100 Namibian dollaria kuukaudessa tai suunnilleen 7 euroa per henkilö. ehdoitta, ihmiset olivat vapaita päättämään mitä he tekisivät sillä rahalla. Siellä oli lähinnä muovi ja pahvilaatikko-taloja, jossa ihmiset elivät. Ja avustus osoitti, että kuuden kuukauden jälkeen, vuoden täytäntöönpanon kuluttua, - voisittepa nähdä miten Otjiveron ilme on muuttunut. Namibian kirkkojen neuvosto, muutamat ammattiliitot ja kansalaisjärjestöt toimittivat varat Tähän ylimääräiseen projektiin. Pappi Wilfred Diergaart ja piispa Zephania Kameeta valitsi Otjiveron ihanteellisena asutuksena tähän kokeeseen. Tämä pala ei-kenenkään maalla autiomaassa on asuttu eri etnisillä ryhmillä. tutkijat Claudia ja Dirk Haarmann ovat suorittaneet intensiivistä tutkimusta sijainnissa ja Kapkaupungin yliopiston yhteistyössä he analysoivat tuloksia. Kun aloitimme pilottihankkeen, ajattelimme että 100 Namibian dollaria ei ole paljon rahaa, se vain tekee eron ruokaturvan kannalta ja se vain auttaa ihmisiä selviytymään heidän jokapäiväisessä elämässä köyhyydessä. Mutta olimme todella hyvin yllättyneet tuloksista: aliravitsemus aleni 42 - 10 prosenttiin. Ihmisillä oli tarpeeksi ruokaa syödäkseen. Mutta hämmästyttävä asia oli, että ihmiset todella alkoivat aktivoitua ja ottivat heidän elämänsä omiin käsiinsä. Ja siellä todella oli todellinen voimaantumisprosessisi kylän sisällä. Kiitos perustoimeentulon, yritykseni kukoisti. Olen puuseppä, teen sängyjä ja sellaisia. Mietimme miten voisimme parantaa elämiämme. Marie-Rose perusti kampaamon. Hän myös myy leipää ja keksejä. Se on minun työni. Saan rahaa tällä. Sitä kutsutaan ostovoimaksi: heti kun annat ihmisille rahaa, he voivat myös käyttää sitä. Suurin menestys, jonka olen nähnyt siellä, oli leipomon perustaminen tämän avustuksen avulla. Nimeni on Frida. Tämä leipomo on nyt saavuttanut itsekannattavuus tason. Jos annat henkilölle rahaa, miksi heidän pitäisi tulla laiskoiksi? Ota minut esimerkkinä, en ole laiska, Minulle on annettu uudelleen toivoa, ja olen kiireinen joka päivä. Jos annatte jollekin rahaa, he voivat päättää itse, mitä tekevät sen kanssa. Hallitus vain antoi meille maissijauhoa mutta kaikki eivät syö puuroa. Mistä tiedät, että kaikki haluavat syödä maissi jauhoja? Ei jokainen syö sitä. Annat heille rahaa ja he päättävät, mitä he haluavat ostaa. Ja sillä tavalla aikuinen oppii elämästä. Se on aikuisten politiikkaa mieluummin kuin holhoavaa politiikkaa. Mutta miksi me tarvitsemme perustoimeentuloa Belgiassa kun meillä jo on tällainen laaja etuusjärjestelmä? No, saat vain rahaa ehdoitta jos olet kuningas. Belgialla on hieno sosiaalinen turvaverkko, mutta se on myös hirveän monimutkainen. Jos ihmiset alkavat työskennellä osa-aikaisesti, joka on joskus mahdollista, heillä on vähemmän tuloja kuin heidän työkyvyttömyysetuudensa. Joten heitä rangaistetaan niistä. Tämä on poikkeuksellisen haitallista. Se tekee sinusta riippuvaisen, sekä myös vie motivaation. Ansaitset vähemmän matala palkka työstä kuin olisit saanut etuuksia. Niinpä yksi pääasiallisista argumenteistä perustoimeentulon hyväksi Belgiassa tai eurooppalaisessa yhteydessä on, että nykyinen järjestelmä luo eräänlaisen köyhyysloukun, työttömyysloukun, koska se on ehdollinen, koska nämä etuudet ovat ehdollisia. Olemme saapuneet siihen pisteeseen missä me maksamme ihmisille seuratakseen, mitä työtön henkilö tekee, ja se on järjetöntä. Ja perustoimeentulo avustuksella, ei tarvita valtavaa hallintoa. Rahan uudelleenjako tällä hetkellä vaatii meitä kuluttamaan paljon rahaa ihmisiin jotka tekevät jotain joka on suoraan sanottuna hyödytöntä. Tai ihmisiin, jotka ovat vaihdettavissa tällä tavalla. Joten voimme tehdä tuon uudelleenjaon paljon tehokkaammin vain antamalla perustoimeentulon. Ja itse ihmiset, heidän ei tarvitse huijata. Lisäksi ei ole mitään keinoa millä voit huijata. Jos kukaan ei voi tehdä petosta saadakseen perustoimeentuloa, ketään ei tarvitse tarkistaa. Yksi tärkeimmistä osista meidän etuusjärjestelmässä tulee turhaksi tällä tavalla. Kuka oli etsimässä enemmän tapoja leikata menoja? Perustulo on idea joka kieltäytyy kuolla. se alkoi jo vuonna 1795, Thomas Paine. Mutta myös vuonna 1848 Brysselissä Belgialainen liberaali Joseph Charlier kirjoitti siitä tässä talossa. Kyseinen ehdotus on oikeastaan ehdotus todella ehdottomasta perustoimeentulosta. Vaatimaton, mutta todella ehdoton. Vain henkilö joiden perustarpeet täyttyvät on itsenäinen. Tällä hetkellä, ne jotka ovat riippuvaisia toisista absoluuttisine tarpeineen ovat orjia. Ehkä viimeinen ote, joka ilmaisee myös kunnianhimoa hyvin. Vastaus yhteiskunnalliseen ongelmaan on niin yksinkertainen kuin se on kauaskantoinenkin. Se että yksinkertaisella ajatuksella voi olla valtavia seurauksia, osoittaa myös tämä belgialainen ilmiö. Ei kiitos. Pilailin vain, gracias! Grazie! Kyllä, 2000 eurolla kuukaudessa et tarvitse surra loppuelämääsi. Win For Life, älä huolestu. Raaputin tuon arvan vuonna 2010 ja silti se ei ole oikeastaan uponnut tajuntaan. Mutta kun työnnät lipun koneeseen, ja kun kilinä soi, olet kuin "se todella on todellista." Ja sitten hän sanoi "oi, sinä olet onnekas, koska se aina maksetaan kuukauden ensimmäisenä päivänä, alkaen ylihuomenna, kuukausittain 2000 euroa talletetaan tilillesi. loppuelämäsi ajan. Soitamme meidän voittajallemme Anjalle. Hän on huolissaan leimautumisesta että hänestä tulee laiska loppuelämänsä ajan. Oikeastaan, työskentelen enemmän kuin minulla oli tapana, kun sain Win For Life voiton. Vaan myös siksi että tykkään tehdä sitä. Se mitä teen yrittäjänä, se ei tunnu työltä, koska tykkään tehdä sitä, mutta jos en olisi ollut saanut, sitä Win For Life voittoa, Minulla ei olisi ollut mahdollisuutta tehdä sitä mitä tykkään tehdä. Se on aivan ihanaa. Se nainen tekee mitä hän haluaa. Hän on vapaa, se on todella koko pointti. perustulo on vapaustulo ja ihmiset eivät tajua sitä vielä. Ja kun näet kollektiivisen onnen, joka tuhlataan, koska ihmiset kieltäytyvät vakavasti ajattelemasta sitä, se on valtava. En ole enää kokopäivä työn paineen alla, niin kuin se oli ennen. Luulen, että monille ihmisille se on kuin: "Minun täytyy pitää tämä työ, koska se on kaikki, mitä minulla on ja se on jotain mistä pitää kiinni " ja minun tapauksessani se on: "No, jos minä menetän tämän työn, se ei ole katastrofi. " Jotakin minä olen päätellyt yrittäjänä, että on ihmisiä, jotka haluavat tehdä asioita tehdä sen todella hyvin, ja he ovat paljon tuottavampia kuin ihmiset jotka työskentelevät koska heidän täytyy. Se on myös perustoimeentulon toiminto ihmisten kannalta inhimillistä pääomaa. En olisi koskaan aloittanut omaa yritystäni jos en olisi saanut Win For Life voittoa, epäonnistumisen tai konkurssin pelosta. Anjalla oli myös enemmän huolia ennen kuin hän voitti Win For Life voiton. Hitto, minun hiustenkuivaaja hajosi. Esimerkiksi ränsistyneen talon turvallisuudesta, jossa hän asui ja hän ei voinut luottaa taloudelliseen apuun kotoa ostaakseen kunnollisen talon. En olisi koskaan voinut unelmoida, että voisimme elää niin kauniissa talossa. Mutta se ei ollut ongelma, koska yhtäkkiä pankki oli iloinen nähdessään meidät, 2000 euron lisä tuloilla. Eli Win For Lifen kyseessä, se on "For Life" (elämälle). Mutta suuri ongelma on että on olemassa valtava ero 10, 100, 1000 ihmistä 11 miljoonassa. Mutta mitä tapahtuu näiden 11 miljoonan belgialaisten päissään. kun sattumanvaraisesti tarjoamme muutamille ihmisille ehdoitta mahdollisuuden 2000 euroon kuukaudessa? Lopettaisivatko he työnteon? 2000 on mukava määrä. En suoraan lopettaisi työntekoa, mutta minun kumppani voisi. Voisit mennä lyhyelle lomalle useammin. Se tekisi elämästä miellyttävämpää ja helpompaa. Ehkä remontti? Tallentaisin myös, en käyttäisi heti sitä hienouksiin. loppuelämäsi ajan sinun ei tarvitsisi tehdä työtä jollekin toiselle. Avaisin myymälän ja lopettaisin työni. Avata myymälä tai ravintola. Kerron teille nyt että käyttäisin sitä hyviin tarkoituksiin. Pieniä hankkeita ihmisiltä jotka haluavat tehdä jotain tai vähemmän varakkaita. Orvot, säälin heitä myös paljon. Voinko raaputtaa nyt? Reaktiot täällä vahvistavat odotukset perustulon yhteiskunnallisesta vaikutuksesta. Se saa ihmiset ajattelemaan heidän vapaa-aikaansa, se tekee ihmisistä itsenäisempiä ja kukaan ei ajattelee laiskuutta. Valitettavasti. Harmi. Mutta mitä he ajattelevat perustulon täytäntöönpanosta jokaiselle Belgialaiselle? Se ei tietenkään ole huono idea, mutta se ei ole toteuttamiskelpoinen. Se ei ole toteuttamiskelpoinen. Vapaus on herkkä asia minulle. Se on fantastinen järjestelmä, jos se on kaikille. Jos jokainen voi päättää, mitä tehdä sen kanssa, Allekirjoitaisin juuri nyt, välittömästi. Jos kaikkilla menee hyvin, niin ei myöskään ole kurjuutta. Mistä he saavat rahaa ensinnäkin, sitä minä ajattelen. En raaputa liian kauan, koska minulla on vielä perunat keittämättä. Jos on maa, jossa on tarpeeksi rahaa perustoimeentuloon, niin se on Sveitsi. Maan kansalaiset pankkit äänestävät vuonna 2016 perustulosta jokaiselle Sveitsiläiselle. Muutama ryhmä taiteilijoita kutsuu itseään "perustulon sukupolveksi". he keräsivät yli 100 000 allekirjoitusta ja pakottivat heidän hallituksensa kansanäänestykseen Sveitsin järjestelmän suoran demokratian kautta. Jos ihmiset äänestävät kyllä, Sveitsin hallitus on perustuslaillisesti velvoitettu toteuttaa järjestelmä, hinnalla millä hyvänsä Tällä, Sveitsi on kansainvälisesti pisimmällä mahdollisessa utopiassa. Daniel Häni on yrittäjä, ja mies takana "Unternehmen mitte" Baselissa, kahvila entisessä pankin rakennuksessa jossa kaikki ovat tervetulleita, ilman että tarvitsee syödä (kuluttaa) mitään. Kansanäänestys on poliittinen prosessi. Ihmiset kysyvät itseltään kysymyksiä ja kun ihmiset kysyvät itseltään kysymyksiä, he ajattelevat. Tällä tavoin, tietoisuus alkaa olemaan. Rahakasa temppu Bernissä sopii myös tähän yhteyteen. Perustulo on idea tilanteesta jossa on runsaasti kaikkea. Nämä ovat itse asiassa 8 miljoonaa oikeaa Sveitsin kolikkoa. Tällä temppulla, "perustulon sukupolvi" kiinnitti kansainvälistä huomiota. Seisot rahakasan edessä ja sinä kysyt itseltäsi: "Mitä vielä puuttuu, jos kaikki on tuossa? " Sveitsin on usein sanottu olevan neutraali. Enno Schmidt on hyvin selkeä: Jopa rikkaassa maassa niin kuin Sveitsissä, perustulo on mahdollinen ja tarpeellinen. Joko ihmiset äänestävät kyllä tai ei, on tietysti hyvin tärkeää meille. Haluamme voittaa. Mutta ymmärtääksesi miten demokratia toimii, sinun täytyy sanoa: vaikka jos enemmistö äänestää perustoimeentuloa vastaan, se kertoo meille, missä me nyt seisomme, ja se on hyvä. Ennolla ja kumppaneilla on vielä pitkä tie kampanjassaan koska kadunmiehellä on vielä monia epäilyksiä. En todellakaan tiedä vielä, on punnittava näitä asioita. En ole ajatellut tarpeeksi sitä vielä. En voi sanoa, jos näen sen hyvänä vai huonona. En todellakaan tiedä vielä. Perustulolla keskustelu pääsee alkuun siitä mitä todella haluat tehdä. Ottaisin aikaa kysyäkseni itseltäni jos mitä olen tekemässä nyt on mitä todella haluan tehdä. Se on kehitystä. Tämä on mitä teemme nyt osana historiaa. On välttämätöntä, että monet ihmiset käsittelevät itse perustoimeentuloa ja kehittävät tarvittavaa kykyä tähän. Se näkyy kun ajattelee asiaa. Monet ihmiset eivät voi ajatella itse. He luovuttavat argumenttiin "ja se siitä". Niinpä heidän täytyy kehittää itsenäisyyttä, kuten muita voimia joita heillä ei vielä ole. Sitten olet jo lähellä perustoimeentuloa. Okei, rakkaat sveitsiläiset, mutta ette ole niin erityisiä. Euroopassa kansalaiset voivat jättää myös aloitteen. Euroopan kansalaisten aloite on aloite Euroopan komissiosta. Christina Lambrecht Belgian perustoimeentulon liiikkeestä selittää, miten se toimii. Olemme kirjoittaneet tekstiä perustulosta. Me toimitimme sen komissiolle, ja he sanoivat: "Okei, voit tehdä sen." Ensinnäkin, meidän täytyy ylittää vähimmäismäärä 7 maassa. 15 maata on jo liittynyt kampanjaan, ja valmistautuneet keräämään allekirjoituksia. Joten Belgiassa meillä oli tavoitteena päästä 16,500 allekirjoitukseen. Me saimme 19,500. Kun saavuin ministeriöön, he sanoivat minulle, erittäin ystävällisesti, ottakaa huomioon, Arvoisa rouva, emme voi tehdä mitään tuon kanssa tällä hetkellä, tällä hetkellä kaikki ovat vaalitilassa, ja nykyinen ministeri sisäasioissa, En mainitse hänen nimeään, se ei ole kovin ystävällistä, hän aikoo jättää sen kaappiin ja kukaan ei tule katsomaan sitä enää. Joten minun kotonani, minulla on näiden kaikkien 19,500 belgialaisten allekirjoitukset, pohjoisesta ja etelästä jotka tukivat aloitettamme ja suoraan sanottuna ei ole tunnustanut sanoa "Katsokaa, me haluamme Euroopan komission laittavan idean pöydälle. " Ok, mennään takaisin Sveitsiin. Ironisesti, maa joka ei ole EU: n jäsen ja jossa kansallinen kansalaisaloite on sitova. Tumasch on biologinen viljelijä kauniissa vuoristossa ala Engadinessa. Mitä tapahtuisi, jos ehdoton perustulo toteutettaisiin? Mitä mieltä olet siitä? Saisin vapauden, jota minulla ei tällä hetkellä ole. perustoimeentulo olisi jonkinlainen avustus. Mutta jatkaisin silti työskentelyä. Ja sillä on enemmän hyötyä. Kuten mitä? - Se on ainoa ratkaisu meidän häiriintyneiden suhteiden ... ... tai pikemminkin meidän häiriintynyt rahoitusjärjestelmä. Se on todella sosiaalinen ongelma joka tarvitsee ratkaisun. Ja nyt ei ole parempiaa ideaa kuin perustoimeentulo. Sveitsissä idea kypsyy, mutta kuinka pärjäämme? Olemme valmiita uneksimaan paremmasta tulevaisuudesta, mutta päivittäistä elämäntapaamme ohjataan edelleen linnoittautuneilla ideoilla. Työviikon käsite se on vanhentunut käsite. Vanhuuseläkkeen käsite tietyssä iässä, se on myös itse asiassa vanhentunut käsite. Ja sitten on robotit, ne tulevat vain paremmiksi työssään ja ne eivät saa työuupumuksia. Robotit valtaavat jo suurta osaa työtämme ja tulevaisuudessa se tulee kasvamaan toiset 47%. Meillä todella on varaa ojentaa rahaa kaikille ja niille, jotka haluavat työskennellä saadakseen hieman enemmän rahaa ja ne, jotka eivät halua tehdä työtä he eivät työskentele ja tekevät mitä he haluavat. Periaatteessa yhteiskunta on tarpeeksi rikas tehdäkseen sen. Perustulolla todella jokainen ihmiskunnan historiassa saa valinnan siitä, millaista työtä he haluavat tehdä. Lopuksi joustavat työmarkkinat jota ihmiset haluavat niin pahasti. "Työmarkkinat" on todella ruma sana; ihmiset eivät ole kauppatavaraa. Mutta perustoimeentulolla siitä tulee lopultakin todellinen markkina. Sitten voit sanoa kyllä tai ei työlle. Joten voit myös sanoa ei. perustoimeentulolla vastustat radikaalisti vallitsevaa tilannetta. Vapaus täytyy olla tärkeintä, niille, jotka haluavat työskennellä voivat tehdä niin ja niille jotka eivät. Valta kansalle. Kuka voisi vastustaa sitä? Jos ihmisillä on valinnanvaraa, heillä on valtuudet tehdä omat päätöksensä, he ovat valtuutettuja tulemaan vastuullisiksi, demokraattisiksi kansalaisiksi. Tämä ei ole aina liiketoiminnan etu tai joka poliitikon etu. Perustulo antaa työntekijöille mahdollisuuden sanoa ei houkuttelemattomille työpaikoille. Äskettäisessä keskustelussa perustoimeentulosta, tämä näkökohta tulee nopeasti keskustelun aiheeksi. perustoimeentulo on lattia, perusta, johon ihmiset voivat rakentaa elämää. Ei verkko, jossa ihmiset pysyvät ansassa. No, kun ajattelee sitä hieman, se osoittautuu, että se ei ole vain jotain, joka on oikeudenmukaista, vaan myös parempi taloudelle ja parempi meidän yhteiskuntamme terveydelle. Mainitsin juuri nyt, ja mielestäni olemme täysin samaa mieltä, meidän työmarkkinat muuttuvat suuresti. Mutta maksaa perustoimeentuloa siitä on hölynpölyä! Francine Mestrum jatkaa perustoimeentulon vastustamista koska hän huolissaan liberaalisesta ajattelusta idean takana ja mahdollisen nykyisen sosiaalisen suojelun heikkeneminen. On tuhansia ihmisiä odottamassa, jotka ryhtyvät kaikkeen työhön. Joten ei ole mahdollisuutta, että työnantajat sanovat "Me maksamme silti sinulle yhtä paljon" "Ai, et halua tehdä tätä työtä enää, minä maksan sinulle lisää " Tämä mahdollisuus on nolla. Mutta mikä on jotain, mitä voisi tapahtua? Mitä voisi tapahtua, no, mitä minun organisaationi työskentelee ja mitä me yritämme puolustaa on uudistus sosiaaliturvajärjestelmään. Olemme työskennelleet 100 vuotta sosiaalisten suojausoikeuksien järjestelmässä. Ja nykyisin se ei toimi tarpeeksi hyvin vielä. Niinpä meidän on parannettava sitä, mutta emme voi heittää sitä yli laidan, meillä ei ole tuota oikeutta. En usko, että se on hyödyllistä kääntää nuppeja ja lisätä lapsilisiä hieman ensimmäisestä, laskea hieman toisesta, ja ... Se ei enää toimi, meidän on uskallettava miettiä radikaalisti uudelleen sitä. Nuoret ovat alttiimpia kyseenalaistamaan olemassa olevia järjestelmiä ja me kuulemme ja näemme sen tässä keskustelussa. Kyllä, aivan kuten useimmat ihmiset jotka tulivat kuuntelemaan, Olen kuullut hyviä perusteluja puolesta ja vastaan. Kyllä, ystäväni esitteli sen vuosi tai kaksi sitten ja olin heti vastustanut. Koska ajattelin, että se on tällainen vasemmistolainen utopia, ei realistinen henkilö voi kannattaa tuota. Mutta sillä välin olen lukenut niin paljon siitä ja olen muuttanut mieleni. Näen nuoren sukupolven ihmisiä ja tulevina vuosina, tämä nuori sukupolvi täytyy korottaa ääntään. Nuori sukupolvi, jotka ajattelevat täysin eri tavalla työstä, yhteiskunnasta. Ota minut esimerkkinä: Olen työtön, Olen koulutettu, Olen työtön. tutkintotodistus, edelleen työttömänä. Aloitin tutkinnon, suoritin sen, edelleen työttömänä. Suoritin maksetun harjoittelun, edelleen työttömänä. Jos joku olisi minun tilallani, he sanoisivat Älä tee sitä, mene vain nukkumaan. Nuoret eivät ajattele kuten edellinen sukupolvi, Heille maailma on jotain uutta, he havaitsevat sitä. Mielestäni nuoret paljon todennäköisemmin olettavat olemassaolon vaurautta. Minusta se on hyvä että ihmiset alkavat ajatella ihmisten sosiaalisisia oikeuksia ja näinä päivinä ihmiset enimmäkseen osoittavat kohti tehtäviä. Nykyään ihmiset enimmäkseen ajatelevat aktivointia, aktivointia, mutta kyllä, todellakin velvollisuus osallistua, mutta olet myös oikeutettu saamaan jotakin. Perustulo korostaa sitä oikeutta ja luo onnellisuutta. Sitten haluan kysyä teiltä, mitä aiotte tehdä perustulojärjestelmässä kun joku on allapäin, sanotaan, hän menee pelaamaan yhtenä yönä ja hän menettää kaiken. Hänen rahansa on poissa, mitä kerrot hänelle? "Sait tilaisuutesi. Harmi."? Kuoleeko hän katuojaan, vai mitä? Universaali järjestelmä tarkoittaa, minä tiedän saavani sen, ja te tiedätte että saan sen. Se tarkoittaa, voin sanoa teille: Sinulla on perustoimeentulo, yritä tehdä jotakin siitä. Ja voit sanoa samaa minulle. Kun puhut ihmisille Otjiverossa, he kertovat sinulle: Me tunnemme kuin yksi perhe. He kertoivat meille ennen, että kukaan ei huolehtinut kenestäkään. Vaikka oli tappelu sinun talosi lähellä, et menisi ja tiedustelisi. Mutta nyt olemme kasvaneet yhdeksi perheeksi. Joten perustoimeentulo parantaa yhteisöön kuuluvuuden tunnettta. Mutta entä inflaatio? Kuten terveet, kuluttavat belgialaiset, Emmekö me haluaisi tietää jos leivästämme tuleekin yhtäkkiä kolme kertaa kalliimpaa? Sillä on itse asiassa potentiaalisesti alentava vaikutus hintoihin. Jos annat perustoimeentuloa, ja jos se johtaa suurempaan kysyntään paikallisissa elintarvikkeissa ja paikallisissa palveluissa, arvaa mitä tapahtuu? Ne toteutuvat, koska ihmisillä on suurempi kannustin lisätä tarjontaa näillä tavaroilla. Tuo raha kiertää, ja itse asiassa parantaa maan taloutta ja, totta puhuen, niin sanottujen maaseutujen talous. Joten sinä todella autat vahvistamaan paikallista taloutta, parantamaan työpaikkojen luomista, ja ne ovat yleensä tuontia korvaavaa. Raha ei häviä, kuten timantit jotka on viety pois maasta. Se on täällä. Se johtaa rahan määrän lisääntymiseen, koska tuotanto menee ylös, ja verotulot menevät ylös, jne. Joten voit itse asiassa löytää että käyttämällä perustoimeentuloa saat kasvupotentiaalia. En usko, että tarvitsemme enää kokeiluja todistaaksemme, mitä sillä voidaan tehdä. Otjivero on pohjimmiltaan kuin ikkuna miten Namibia voisi kehittyä, mitä voitaisiin tehdä. Kyllä, Namibia voi olla tuo esimerkiksi Jos johtajilla on rohkeutta ja poliittista tahtoa, Namibiasta voi tulla tuo maa maailmassa. Yhtäkkiä ihmiset sanovat: Vau, todella monta vuotta me luulimme että se olisi mahdotonta saada perustuloa... Afrikassa ?! Meidän koalitio on tehnyt laskelmia. Ja olemme havainneet, että on mahdollista toteuttaa b.i.g. [Basic Income Grant] valtakunnallisesti. Ja Belgialle? Onko se kohtuuhintainen Belgiassa? Se ei ole kohtuuhintainen. Paskapuhetta, hyvinvointia on riittävästi tässä maailmassa. Me kaikki tiedämme nykyään, että 85 rikkainta ihmistä tällä planeetalla omistavat peräti yhtä paljon kuin 3,5 miljardia köyhintä. Perustulolla, voit romuttaa useita budjetti asioita teidän sosiaaliturvasta. Toimeentulotuki, esimerkiksi katoaa. Olen laskenut sen, siellä on noin 12-13 miljardia jotka voidaan romuttaa. 12-13 miljardia, se ei riitä. Ja haastan kaikki perustolon kannattajat tuomaan yksityiskohtaisen, hyvin perusteltun laskelman perustoimeentulosta. Selvä, neiti Mestrum, nämä ovat Pierre Catelin, Ismaël Daoud ja Axelle De Brandt. Axelle ja Pierre ovat terapeutteja ja työskentelevät kirjansa parissa mallista "revenue de base XXL". Ismaël on insinööri ja työskenteli hänen vapaa-aikanaan 6 kuukautta tehden laskentamallia. Vapaa-ajallaan, koska nyt meillä ei vielä ole perustuloa ollaksemme vapaita ja innovatiivisia kansalaisia. Pierre ja Axelle:n malli perustoimeentulosta on hyvin antelias joten minun ensimmäinen reaktio oli, se ei ole toteuttamiskelpoinen. Mutta sitten, olin utelias ja yritin laskea. Jos perustulo omaksutaan, se tapahtuu täällä. Meidän kansanedustajillamme on vähemmän valtaa jos he äänestävät tämän puolesta, se vaatii rohkeutta. Täällä me olemme Belgian liittovaltion parlamentin kamarissa. Äskettäin he äänestivät 6:sta uudistuksesta valtionhallintoon, joka siirtää toimivaltaan liittovaltion tasosta kohti seutuja ja yhteisöjä. Mutta me unohdimme kansalaiset. Meidän täytyi järjestää toimivallan vaihto julkishallinnosta kansalaisille Siksi me tarvitsemme 7:en valtiohallinnon uudistuksen, joka tekee juuri niin. Työssäni Autan ihmisiä järjestämään uudelleen elämänsä. Ja mitä ihmiset usein kertovat minulle on, he tarvitsevat lisää rahaa ja enemmän aikaa. Se on esitetty seuraavassa, miljardeina frangeina. Tarvitsemme 187 miljardia euroa maksaaksemme perustoimeentuloa 1500 euroa jokaiselle aikuiselle, elinikäisesti, ja myös 200 euroa jokaiselle lapselle lisäksi kaikki hallituksen maksamat henkilökohtaiset vakuutukset. Olemme uudelleen laskeneet kaiken, ja luvut näyttävät oikeilta. Mutta eikö kaikki tämä, ole hieman liian anteliasta? Jos summat olivat pienempiä, Valitettavasti sivuttaisimme järjestelmän potentiaalin: saada enemmän vapautta. Ensinnäkin olemassa olevat valtion menot tulevat tarpeettomiksi, koska ne korvataan. Valtion ei enää tarvitse käyttää 41 miljardia eläkkeisiin koska perustulo on itsessään eräänlainen eläke. työttömyysetuuksista tulisi myös tarpeetomia koska tässä järjestelmässä ei ole työttömyyttä. Työskentelet tai et, saat 1500 euroa kuukaudessa. monenlaisia asioita, kuten etuja ja eläkkeitä voidaan korvata, säästäen näin noin 71 miljardia euroa, mutta meidän täytyy löytää vielä 116,7 miljardia Sanalla rationalisointi julkisen hallinnon, Ishmael löytää toisen 25 miljardia. Kolmas osa koostuu verotus uudistuksen ylimääräisistä tuloista. Siinä keskitytään niihin, jotka ovat nyt ali verotettuja Belgiassa pääomaa verotetaan 6 prosenttia, Työvoimaa verotetaan 43 prosenttia, se on iso ero. Ajatuksena on lisätä pääoman, irtaimen tai kiinteiden tavaroiden veroja. Sitten voit vähentää työn verotusta. Joten saat tasapainoisemman järjestelmän missä ihmisten ei tarvitse protestoida kaduilla, koska he tuntevat, että he ovat osallistuneet riittävästi. Pidämme sitä jalona osallistumisena. Se tarjoaa laajan marginaalin yhteiskunnassa. Kun ihmiset nyt kuulevat Sanan "osallistuminen", he ajattelevat, että se on huiputusta. Se ei ole päämäärä. Pitäisi olla eriytetty alv-järjestelmä: suuremmat ylellisyystavaroilla, alhaisemmat perushyödykkeillä. Mutta keskimääräinen alv pitäisi olla noin 25 prosenttia. Tämä tuottaa toiset 16 miljardia euroa. Keskimääräisellä 25 %:n alv nousulla, ja muilla muutoksilla veroihin ja maksuihin, saavumme 95,4 miljardiin. Tämä tuo meidät positiiviselle saldolle. Tämä malli tuottaa voittoa yli 4 miljardia enemmän hallitukselle. Namibia näytti meille, kuinka ostovoima voi nousta. Mutta tarkka projektio ostovoimaan ei ole mahdollista tällä staattisella mallilla. He myös harkitsevat, kuitenkin, jäljelle jäänyttä tulosta ja hallituksen kustannusta. Perustulon käynnistämisen hinta on 0 euroa, edellyttäen että jotkin julkiset yritykset on yksityistetty. Rakkaat Pierre, Ismael ja Axelle, oletko todella varma tästä mallista? Kyllä, - Ehdottomasti. Itse asiassa se luo säästöjä heikentämättä julkisia palveluja. Koska tällä tavalla, järjestelmä on paljon yksinkertaisempi. Sinä aloitat puhtaalta pöydältä. Ei ole poliittisia priorioita tai ideologioita. Jälleen, miksi sinun pitäisi tehdä se? Miksi sinun pitäisi antaa perustuloja rikkaille ihmisille? Voiko joku ystävällisesti vastata tähän yksinkertaiseen kysymykseen? Perustoimeentulo on kaikille, se on ero. Jotkut ihmiset eivät ymmärrä, että ilman rikkaita ihmisiä, se on edelleen lukuun ottamatta ihmisiä. Perustulo ei sulje ketään pois, se ei ole luokkataistelu. Kyse on ihmisistä. Tämä ongelma on ratkaistu hyvin. (Suosionosoituksia) Poliitikot pelkäävät että jos voimaannuttaa ihmisiä liikaa, he nousevat ja vaativat asioita ja sitten heistä tulee valtuutettuja kansalaisia. Ja luulen, että poliitikot pelkäävät tuota. Koska Otjiverossa voitiin nähdä tämä vaikutusmahdollisuuksien prosessi. He pystyivät kertomaan omia tarinoitaan, he jopa vaativat presidenttiä tulemaan ulos ja sanomaan, Jos sinulla on vielä epäilyksiä perustoimeentulo avustuksesta, miksi et sitten tule Otjiveroon keskustelemaan kanssamme? Se ei ole sitä, että siitä ei ole puhuttu politiikassa. Monet poliitikot Saksassa, Sveitsissä ja Kanadassa puhuvat siitä. Lyhyellä aikavälillä se tulee olemaan poliittisella asialistalle. Yksi perustoimeentulon ongelmista on, että kussakin puoleessa on sekä kannattajia että vastustajia ja joskus löydät hyvin emotionaalisia kannattajia ja vastustajia ja se itse asiassa vaikeuttaa eteenpäin menemistä. Koska se on vaikeaa puolueelle löytää tarpeeksi yhtenäisyyttä itsestäänsä edistääkseen tehokkaasti ajatusta. Minulle se osoittaa myös, että se on tulevaisuuden eikä menneisyyden ajatus, koska tämä vasen-oikea polarisaatio on harhaa. Se juontuu meidän parlamentaarisesta järjestelmästä, joka on 19. vuosisadalta. Ainoa Belgialainen puolue, jolla on perustulo ohjelmassaan on Piraattipuolue Perustulo nyt, on heidän sanomansa. Ei ole keskustelua toisesta talousihanteesta tai toisesta tavasta rakentaa hyvinvointivaltio, koska olemme jumissa, "tämä on mitä meillä nyt on ' ja emme uskalla irtautua siitä, Meidän täytyy sitouttaa äänestäjämme meihin ja saada heidät vakuuttuneiksi jotta he eivät usko sitä. Jokainen uusi puolue, erityisesti puolue jolla on virkistäviä ja hyviä ideoita, on vaarallisempi kuin joku idiootti joka puhuu jotakin paskaa. Me olimme erittäin vaarallinen puolue tällä tavalla koska meillä varmasti oli ollut vahva imago, olimme hyvin valmistautuneita. Duchatelet laati selkeän ehdotuksen perustulosta 90-luvun lopulla hänen puolueessaan Vivantissa. Saimme paljon ääniä, muuten. Vuonna 1999 saimme 1/40 ääntä. Puolue joka hädin tuskin sai mitään TV-aikaa, se on hyvä tulos. Joten kansallisten vaalien jälkeen he heti ottivat käyttöön äänikynnyksen, varmistakseen, että seuraavalla kerralla me emme onnistuisi. Rikkaiden hyödyksi, työntekijöiden on peräännyttävä. Se on tulossa äärimmäisen kiireelliseksi että tarvitsemme uuden progressiivisen politiikkan uudelleenjaon ja uusi järjestelmä tulonjaolle jossa ihmisillä oikeus perusturvaan olla olemassa ihmisenä nyky-yhteiskunnassa. Jos perustulo ei kuulu kyseiseen progressiiviseen strategiaan, niin mielestäni meillä on oikeus olla hyvin huolissaan siitä mitä on tapahtumassa. Näin ollen, on tärkeää, että tämä utopia, tämä unelma, antaa ihmisille toivoa ja antaa ihmisille viestin, ei ole väärin olla optimistinen ja toiveikas. "Ole raivoissasi, ole sitoutunut" hän sanoo, ja olen täysin samaa mieltä. Ajattele maailmaasi, olemassaoloasi, työtäsi, elämääsi ja yritä siellä merkitä jotain maailmassa, ja älä odota kunnes joku suuri johtaja sanoo ylhäältä, tuo on se tapa toimia. Jos sallimme yhteiskuntiemme tulla enemmän ja enemmän eriarvoisemmiksi, ja enemmän ja enemmän alttiimmaksi turvattomuudelle suurelle osaa ihmisistä, niin silloin siitä tulee pelottavaa. Yhteiskunta, jossa on vähemmän turvattomia ja vihaisia ihmisiä: voisiko perustulo todella saavuttaa tämän? Perustulo aiheuttaa myös uusia kysymyksiä: mitä tapahtuu muuttoliikelle, jos perustoimeentulo on vain olemassa Belgiassa? Eikö täytäntöönpano vaadita Euroopan tasolla tai edes maailmanlaajuista tutkimusta? Saammeko vasta sitten puhua todellisesta utopiasta? Kyllä, minä kerron teille, se on käsittämätöntä olla tekemättä sitä. Kyllä, koska vain 8 %:a ihmisistä tuottavat kaikki mitä tarvitsemme. Ja muut 92 %:a, tarvitsemmeko keksiä heille työpaikkoja Jossakin hallinnossa jotta he saavat rahaa? Ei, anna vain rahaa kaikille. Ihmiset ovat peloissaan perustulo avustusta koska se ei lopeta antamasta 100 Namibian dollaria köyhille Namibialaisille. Mutta se koskettaa monia, monia kysymyksiä. Asia on, että kun jokin uusi idea, tai mikä tahansa idea, asettaen vastatusten kaikki ongelmat, ilmenee suurin haaste ihmisille on avata heidän mielensä. Se on elämäni. Se ei ole minun työni, se on elämäni. Eittämättä, jotakin puhuttavaa tuleviin perheen illallisisiin. Jos etsit ylimääräisiä argumentteja, Facebook sivuiltamme löydät lisää tietoa ehdotetusta rahoitusmallista Ismael, Pierre en Axelle. Ja niille, jotka pitävät edelleen perustuloa typerä ideana... äänioikeutta naisilla pidettiin typeränä ideana ei niin kauan sitten. Toivotan teille hyvää joulunaikaa ja uutta vuotta miellyttävillä yllätyksillä Toivottavasti näemme sinut uudessa Panoraamassa torstaina 8 tammikuuta. Kiitos katsomisesta.