Ollessani 20-vuotias aloin opettaa nuorisovankilassa. Vaikka minua ja nuoria erotti moni asia, huomasin nopeasti, että jaoimme oppilaideni kanssa yhden tärkeän asian: rakkauden hip hopiin. Seuraavien vuosien aikana räpmusiikista tuli opettamieni tuntien pääsisältö ja näin heikosti motivoituneiden oppilaiden kehittyvän johtajiksi ja asiantuntijoiksi. Hip hop -kulttuurin yhdistävien elementtien kautta minä ja oppilaani opimme kieltä, elämäntaitoja ja rakastamaan toisiamme ja itseämme enemmän. Havaitessani jatkossa, kuinka koulutusjärjestelmämme asettuu mustia ja latino-opiskelijoita sekä pienituloisista yhteisöistä tulevia opiskelijoita vastaan kysyin itseltäni, mitä muuta me kasvattajina voisimme oppia hip hopista, mielettömän innovatiivisesta ja vaikuttavasta globaalista ilmiöstä, joka on lähtöisin näistä samoista yhteisöistä. Kun puhun hip hopista, en tarkoita ainoastaan musiikkia tai musiikkia, graffitia ja tanssia, joita pidetään hip hopin keskeisinä elementteinä. Viittaan sekoitukseen luontaisia kykyjä, itseluottamusta ja kekseliäisyyttä, jotka kehittyvät sorretuissa yhteisöissä, kuten hip hop -kulttuurin kehitys on osoittanut. Puhun jamaikalaisesta teinistä South Bronxissa, joka ottaa kaksi samaa levyä ja pöyrittää niitä edestakaisin luoden niistä uuden musiikkiteoksen soittamalla tanssittavimpia kohtia uudestaan ja uudestaan. Puhun inspiroivista kuvataiteilijoista, jotka huomasivat, etteivät tarvitse gallerioita edustamaan itseään ja saadakseen töitään esille, vaan sen sijaan maalasivat junavaunuja ja saivat töilleen hetkessä satojatuhansia katsojia. Puhun koulunsa kesken jättäneestä kaverista Marcyn lähiöstä, joka yritteliäisyytensä ja räptaitojensa avulla siirtyi huumeiden myymisestä myymään levyjään auton takakontista ja lopulta tuotteitaan Macy's-tavaratalossa. Tämä on asia, jota minä ja kollegani kutsumme hip hop -neroudeksi, se on luovaa kekseliäisyyttä rajallisten resurssien äärellä tai kuten asia usein ilmaistaan hip hop-yhteisössä: "flipping something outta nothing". Kuinka tämä uskalias lähestymistapa voisi vaikuttaa koulutusjärjestelmäämme? Aluksi, meidän on tarkasteltava hip hop -pioneerien luovuutta, aivan kuten hip hop -tuottajat sämpläävät kappaleita muista genreistä luodakseen uutta musiikkia yleisön korville, hip hop -kasvattajat voivat lainata useista eri menetelmistä ja sekoittaa eri kasvatusmenetelmistä kohtaakseen oppilaidensa tarpeet. Jos edellinen kuulostaa liian abstraktilta, katso minnesotalaista Highschool for Recording Artsia, jossa projekteihin perustuva oppiminen ja suoriutumiseen perustuva arviointi yhdistetään taiteelliseen, ammatilliseen ja liiketaloudelliseen koulutukseen yhteistyössä paikallisten collegejen kanssa, ja jossa oppilailla on paljon vaikutusvaltaa. Meidän ei tarvitse tehdä samoin kuin aiemmin on tehty tai noudattaa ainoastaan yhtä mallia. Voimme sämplätä ja yhdistää useita opetusmenetelmiä ja koulumuotoja löytääksemme oppilaitamme parhaiten palvelevan sekoituksen. Meidän on myös omaksuttava arvo, jonka hip hop antaa tuoreudelle: Eilisen kova biitti...oli kova biitti eilen. Kenen tahansa, joka tekee tämän päivän kovia biittejä, on tehtävä jotain uutta ja erilaista pysyäkseen kiinnostavana. Maailma ympärillämme muuttuu vauhdilla. Top 10 -ammatteja vuonna 2010 ei ollut kuusi vuotta sitten olemassa. Hip hopille ominainen tuoreuden arvostaminen tulisi levitä myös kouluihimme. Ja meidän on oltava kekseliäitä. 1970-luvulla tuhannet perheet päättivät vaihtaa linoleumlattiansa uusiin. Köyhillä asuinalueilla vanha linoleum jätettiin pinoihin katujen varsille. Nuoret, joilla ei ollut pääsyä huvipaikkoihin tai tanssitunneille, tekivät vanhempiensa jätteestä tanssilattian itselleen ja keksivät uusia tanssiliikkeitä kuten windmillin ja headspinin maksimoidakseen sen kaiken potentiaalin. Kohdatessamme rajoituksia omissa resursseissamme meidän on kasvattajina keksittävä uusia alustoja, joiden suojissa voimme jatkaa tanssiamme, sekä keksittävä, mitkä meidän liikkeemme ovat. Mikrofonin, spraymaalin ja levysoitinten takana nuorilla on opetukseensa liittyviä mahtavia ideoita ja luontaista kykyä. Hip hop -nerous ei ole ainoastaan opettajia käyttämässä hip hop -musiikkia saadakseen lapset menestymään perinteisessä koulussa. Se on opetuksen muuttamista arvostamaan nuorten lahjakkuutta ja perustumaan siihen. Se on uskomattomia mahdollisuuksia, jotka tulevat esiin, kun oppilaat ovat sitoutuneita, ei vain kuluttajina, vaan luojina. Meidän ei tarvitse lähteä liikkeelle olemassa olevien perinteisten rakenteiden sisältä. Meidän on ulotettava ajattelu luokkahuoneen ulkopuolelle ja rakennettava instituutioita, jotka vastaavat pohjimmiltaan paremmin nuorten kiinnostuksen kohteisiin ja heidän kekseliäisyyteensä Meidän on luotava kouluja ja kolujärjestelmiä, jotka eivät ainoastaan opeta hip hopia, vaan ovat sitä.