Ollessani 20-vuotias aloin opettaa nuorisovankilassa.
Vaikka minua ja nuoria erotti moni asia,
huomasin nopeasti, että jaoimme oppilaideni kanssa yhden tärkeän asian:
rakkauden hip hopiin.
Seuraavien vuosien aikana räpmusiikista tuli opettamieni tuntien pääsisältö
ja näin heikosti motivoituneiden oppilaiden kehittyvän johtajiksi ja asiantuntijoiksi.
Hip hop -kulttuurin yhdistävien elementtien kautta
minä ja oppilaani opimme kieltä, elämäntaitoja
ja rakastamaan toisiamme ja itseämme enemmän.
Havaitessani jatkossa, kuinka koulutusjärjestelmämme asettuu
mustia ja latino-opiskelijoita sekä pienituloisista yhteisöistä tulevia opiskelijoita vastaan
kysyin itseltäni, mitä muuta me kasvattajina voisimme oppia hip hopista,
mielettömän innovatiivisesta ja vaikuttavasta globaalista ilmiöstä,
joka on lähtöisin näistä samoista yhteisöistä.
Kun puhun hip hopista, en tarkoita ainoastaan musiikkia
tai musiikkia, graffitia ja tanssia, joita pidetään hip hopin keskeisinä elementteinä.
Viittaan sekoitukseen luontaisia kykyjä, itseluottamusta ja kekseliäisyyttä,
jotka kehittyvät sorretuissa yhteisöissä,
kuten hip hop -kulttuurin kehitys on osoittanut.
Puhun jamaikalaisesta teinistä South Bronxissa,
joka ottaa kaksi samaa levyä
ja pöyrittää niitä edestakaisin
luoden niistä uuden musiikkiteoksen
soittamalla tanssittavimpia kohtia uudestaan ja uudestaan.
Puhun inspiroivista kuvataiteilijoista,
jotka huomasivat, etteivät tarvitse gallerioita edustamaan itseään
ja saadakseen töitään esille, vaan sen sijaan maalasivat junavaunuja
ja saivat töilleen hetkessä satojatuhansia katsojia.
Puhun koulunsa kesken jättäneestä kaverista Marcyn lähiöstä,
joka yritteliäisyytensä ja räptaitojensa avulla
siirtyi huumeiden myymisestä myymään levyjään auton takakontista
ja lopulta tuotteitaan Macy's-tavaratalossa.
Tämä on asia, jota minä ja kollegani kutsumme hip hop -neroudeksi,
se on luovaa kekseliäisyyttä rajallisten resurssien äärellä
tai kuten asia usein ilmaistaan hip hop-yhteisössä:
"flipping something outta nothing".
Kuinka tämä uskalias lähestymistapa voisi vaikuttaa koulutusjärjestelmäämme?
Aluksi, meidän on tarkasteltava hip hop -pioneerien luovuutta,
aivan kuten hip hop -tuottajat sämpläävät kappaleita
muista genreistä luodakseen uutta musiikkia
yleisön korville, hip hop -kasvattajat voivat lainata useista eri menetelmistä
ja sekoittaa eri kasvatusmenetelmistä
kohtaakseen oppilaidensa tarpeet.
Jos edellinen kuulostaa liian abstraktilta, katso minnesotalaista
Highschool for Recording Artsia, jossa projekteihin perustuva oppiminen
ja suoriutumiseen perustuva arviointi yhdistetään taiteelliseen, ammatilliseen ja liiketaloudelliseen koulutukseen
yhteistyössä paikallisten collegejen kanssa, ja jossa oppilailla on paljon vaikutusvaltaa.
Meidän ei tarvitse tehdä samoin kuin aiemmin on tehty tai noudattaa ainoastaan yhtä mallia.
Voimme sämplätä ja yhdistää useita opetusmenetelmiä
ja koulumuotoja löytääksemme oppilaitamme parhaiten palvelevan sekoituksen.
Meidän on myös omaksuttava arvo, jonka hip hop antaa tuoreudelle:
Eilisen kova biitti...oli kova biitti eilen.
Kenen tahansa, joka tekee tämän päivän kovia biittejä,
on tehtävä jotain uutta ja erilaista pysyäkseen kiinnostavana.
Maailma ympärillämme muuttuu vauhdilla.
Top 10 -ammatteja vuonna 2010 ei ollut kuusi vuotta sitten olemassa.
Hip hopille ominainen tuoreuden arvostaminen tulisi levitä myös kouluihimme.
Ja meidän on oltava kekseliäitä.
1970-luvulla tuhannet perheet päättivät vaihtaa
linoleumlattiansa uusiin.
Köyhillä asuinalueilla vanha linoleum jätettiin pinoihin katujen varsille.
Nuoret, joilla ei ollut pääsyä huvipaikkoihin tai tanssitunneille,
tekivät vanhempiensa jätteestä tanssilattian itselleen
ja keksivät uusia tanssiliikkeitä kuten windmillin ja headspinin
maksimoidakseen sen kaiken potentiaalin.
Kohdatessamme rajoituksia omissa resursseissamme
meidän on kasvattajina keksittävä uusia alustoja,
joiden suojissa voimme jatkaa tanssiamme,
sekä keksittävä, mitkä meidän liikkeemme ovat.
Mikrofonin, spraymaalin ja levysoitinten takana nuorilla on opetukseensa liittyviä
mahtavia ideoita ja luontaista kykyä.
Hip hop -nerous ei ole ainoastaan opettajia käyttämässä hip hop -musiikkia
saadakseen lapset menestymään perinteisessä koulussa.
Se on opetuksen muuttamista arvostamaan nuorten lahjakkuutta
ja perustumaan siihen.
Se on uskomattomia mahdollisuuksia, jotka tulevat esiin,
kun oppilaat ovat sitoutuneita,
ei vain kuluttajina, vaan luojina.
Meidän ei tarvitse lähteä liikkeelle olemassa olevien perinteisten rakenteiden sisältä.
Meidän on ulotettava ajattelu luokkahuoneen ulkopuolelle ja rakennettava
instituutioita, jotka vastaavat pohjimmiltaan paremmin
nuorten kiinnostuksen kohteisiin ja heidän kekseliäisyyteensä
Meidän on luotava kouluja ja kolujärjestelmiä,
jotka eivät ainoastaan opeta hip hopia, vaan ovat sitä.